Takaisin Tampereelle, takaisin tänne.

Ehkä ensi kerralla enemmän asiaakin.
Nyt vain kuvan verran tämän aamun tunnelmaa.

Aikansa kutakin

Hei taas! Olen liehunut teillä tietämättömillä reilun kuukauden (vai kaksi?). Uusien postauksien perään on kyselty ja olen vastannut hymähdellen; kiireitä, salsaa, opiskeluja, mitä milloinkin. Kiitos mielenkiinnosta ;)

Tänä aikana olen sisäistänyt jotain huikean suurta, aikuisuuden. Tänään huomasin olevani aikuinen eikä se enää tunnu kamalalta. Korkeintaan mielenkiintoiselta - mahdollisuudelta. Julistankin saman tien kaksviis-kriisin loppuneeksi :D
Ennen ystävien ja tuttavien kanssa vannottiin ettei meistä koskaan tulisi niitä. Naimisissa olevia, äitejä, turhautuneita vakkareita, omakotitalojen rakentajia, auton ostajia, siististi pukeutuneita, beigen ja valkoisen eri sävyin sisustavia...

Vielä kesällä parjasin pariutumisen pakkoa. Ihmettelin pitääkö maailmassa talsia kuin Nooan arkkiin oltaisiin menossa. Siististi parijonossa.
Opiskelut, mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta, takkusivat. En uskalla, en osaa, en pysty. Tätä mantraa kertasin mielessäni ja alisuoritin. Pakenin aikuisuutta tai siihen liittämiäni ikäviä assosiaatioita minkä kintuistani pääsin. Teemana lienee voiko vapauden valita ilman vastuuta. ;)

Niinhän tämäkin on sutviutunut, yksi asia on johtanut toiseen ja olen viimein uskaltanut vapautua Peter Pan-syndroomastani. Aika jees juttu!